keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Ajatuksia vihasta ja rakkaudesta

En millään haluaisi uskoa, että tähän maailmaan mahtuu näin paljon vihaa, kuin viime aikaiset tapahtumat osoittavat. Erityisen huolestuttavaa on se, miten moni vastaa vihaan vihalla.

En tiedä, millaisessa maailmassa sellaiset ihmiset haluavat elää ja millaisen maailman jättää lapsille ja nuorille. Vihaa lietsovilla kommenteilla opetetaan vihaamaan. Millainen ihminen voi esimerkiksi toisen surussa ja pelossa toivoa jonkun täysin viattoman ihmisen kuolemaa?

On vaikea myöntää, että tämä maailma pelottaa minua. Sen ihmiset. Pelkään, että kadotan luottoni ja uskoni hyvään. Pelkään, että lapset, jotka ovat tulevaisuus, kovettavat kuorensa, oppivat vieroksumaan erilaisuutta ja käyttämään väkivaltaa ratkaisukeinona. En haluaisi pelätä, sillä se on viimeinen asia, jota tässä tilanteessa pitäisi tehdä.

Media täyttyy nykyään pääosin negatiivisista asioista. Se laittaa minut miettimään, haluanko olla mukana tekemässä sellaista mediaa? Onko vika loppujen lopuksi maailmassa, politiikassa, uskonnoissa, mediassa, vai kenties ihan vain ihmisissä?

Onko ihmisten – niiden, jotka istuvat (tai ovat istuneet) eduskunnassamme, asuvat naapurissamme, tai ovat ehkä vielä lapsia – niin paha olla, että se purkautuu julkisena vihana, kiusaamisena ja väkivaltana sekä mediassa että koulujen pihoilla?

Uskon, että suurin osa meistä haluaa saada nämä kauheudet niin kotimaassamme kuin maailmallakin loppumaan. Haluamme tuntea olevamme turvassa missä tahansa olemme. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan, jos annamme vallan vihalle, pelolle ja väkivallalle. 

Ei minulla ole ratkaisua tähän vallitsevaan tilanteeseen. Kunpa olisikin! Mutta faktahan on se, että mikäli maailmassa elettäisiin rakkauden ehdoilla, ei meillä olisi näitä kamaluuksia. Emme pelkäisi räjähdyksiä, emmekä lukisi kiusattujen lasten ja nuorten itsemurhista ja masennuksista. Sellainen maailma on ehkä utopia, mutta mitä useampi meistä elää rakkauden ehdoilla, sitä lähemmäs pääsemme tuota utopiaa. 

En pysty pysäyttämään terroristeja, enkä muuttamaan kaikkien ihmisten ajatus- ja arvomaailmaa. Mutta voin auttaa, lohduttaa ja olla läsnä ympärilläni oleville ihmisille. Pitää kiinni uskostani hyvään. Hiljentää vihaa lietsovat puheet jättämällä ne omaan arvoonsa ja sen sijaan puhua ja kirjoittaa rakkauden ehdoilla. 




tiistai 8. maaliskuuta 2016

Lähtisitkö?

Jos jäät, et voi tietää, mitä menetät. Mutta jos lähdet, tiedät mitä menetät. Kumpi mietityttää enemmän?

Joskus se, mitä voi menettää lähtemällä, on jotain, mistä haluat eroon. Silloin lähteminen voi olla jopa helppoa. Joskus se on taas jotain todella hyvää, josta et ihan ehkä malttaisi päästää irti. Silloin lähteminen on usein vaikeaa, vaikka sitä haluaisitkin.

Muutos voi tuoda mukanaan jotain sellaista, josta et villeimmissä unelmissasikaan osannut kuvitella. Se voi muuttaa koko elämäsi suunnan ja tehdä sinusta onnellisemman, mitä olet koskaan ollut.

Muutoksen takia voit kuitenkin myös löytää itsesi harhailemasta vailla suuntaa. Yhtäkkiä olet tyhjin käsin ja sydämin lähtöpisteessä. Kaikki mikä kerran sai sinut hymyilemään, on poissa.

Jos et uskalla hypätä uuteen, lähteä, jäät todennäköisesti jossittelemaan. Et ehkä vielä tänään tai huomenna, mutta jonakin päivä.

Jos taas hyppäät uuteen, lähdet, saat tietää. Saat kokea. Ja eikö elämässä ole juuri siitä kyse? Kokemisesta. Mitä sitten, jos eksyt? Voit löytää jonnekin ihan muualle. Paikkaan, jossa ei ole koko ajan harmaata. Vastaan voi tulla ihminen, joka lainaa karttaa tai haluaa harhailla kanssasi. Löydät jotain sellaista, jota sinun pitikin löytää.


Uskalla hypätä. Uskalla tavoitella hyvää. Parempaa. Parasta oikeastaan. 

Sekä yhdessä että yksin.

Eteenpäin <3
Olavi Uusivirta: En tiedä mitä menetän jos jään