Lyhyen ajan sisällä musiikkimaailma on saanut hyvästellä kaksi suurta miestä. Media ja ihmiset ympäri maailman ovat nostaneet nuo edesmenneet kasvot ja heidän työnsä esille – kiittäneet, kehuneet, kaivanneet. Ja täysin aiheesta.
Tämä muisteleminen on saanut minut ajattelemaan, olemmeko näissä asioissa kuitenkin aina hieman myöhässä? Miksi kaikki kauniit sanat ja teot tuntuvat tapahtuvan niin helposti silloin, kun niiden kohde ei ole niitä kuulemassa?
Olipa kyse perheenjäsenestä, ystävästä, seurustelukumppanista, työkaverista tai täysin tuntemattomasta ihmisestä, tunnumme jarruttelevan kehumista ja kiittämistä. Enkä oikein tiedä miksi. Pelkäämmekö sen olevan jotenkin liikaa? Minkä oikeastaan? Miksi?
Onko kyse siitä, että pidämme onnistumisia ja hyvän olon tunnetta itsestäänselvyytenä? Vai kenties siitä, että pidämme tuota toista ihmistä itsestäänselvyytenä? Unohdammeko?
Tuntemattomien ihmisten kohdalla olen kiinnittänyt tähän huomiota erityisesti nyt työskennellessäni asiakaspalvelijana. On uskomatonta, miten helppoa ihmisten on olla katsomatta silmiin ja kiittää.
Myös se on kummallista, miten lukkoon sitä meneekään, kun tuntematon ihminen tulee kehumaan. Ja miten joutuu itseään tsemppaamaan, että voi bussipysäkillä seistessä mainita viereiselle tytölle, että tällä on muuten tosi kiva takki.
Tuntemattomat ihmiset on helppo sulkea ulkopuolelle, sillä emme tiedä heistä mitään. On kuitenkin hyvä muistuttaa itseään, että jokainen kohtaamamme ihminen elää ihan samalla tavalla omaa tarinaansa iloineen ja suruineen kuin me itsekin. Emme koskaan voi tietää, miten paljon sanamme ja katseemme voivat pelastaa tai satuttaa.
Ja mitä läheisiin ihmisiin tulee – mitä muuta meillä loppujen lopuksi on kuin heidät? Kukaan eikä mikään voi antaa yhtä paljon kuin toiselta ihmiseltä saatu rakkaus ja kunnioitus. Koskaan ei ole liian aikaista sanoa, miten upea tai tärkeä toinen ihminen tai hänen tekonsa on. Tämä hetki on nyt ja tuo toinen ihminen on nyt.
Ehkäpä tämä onkin uuden vuoden lupaukseni. Yritän muistaa ja uskaltaa sanoa aina hyvää niille, jotka sen ansaisevat. Koska hitto vie, teitä sen ansaitsevia kyllä riittää! Lopuksi kannattaa klikata auki alla oleva Pariisin Kevään kappale. On muuten yksi parhaista biiseistä ikinä ja osuu tähän aiheeseen melkoisen hyvin...
