Sinä onnistut ja epäonnistut. Koulussa, töissä,
ihmissuhteissa. Oikeastaan kaikkialla. Valitset oikeat reitit ja kauneimmat
sanat. Saat kaiken, mistä olet ikinä haaveillut. Kuitenkin huomaat liian monta
kertaa olevasi umpikujassa ja sanaton. Se, mitä luulit hetken omistavasi,
viedään pois ennen kuin huomaatkaan.
Sinä riitelet ja sovit. Toivottavasti sovit. Nukkumaan
ei saisi koskaan mennä vihaisena. Riitelet, koska tiedät olevasi oikeassa ja
riitelet, koska luulet olevasi oikeassa. Mutta aina sinä opit. Yhtä jos toista.
Sinä uskallat ja pelkäät. Vaikka et pelkoja helposti myöntäisikään.
Tiedät, että olet tarpeeksi rohkea. Sisimmässäsi kyllä tiedät sen. Ja juuri sen
takia pystyt mihin vain. Joskus pelko kuitenkin ottaa liian suuren vallan. Silloin
on helpompi antaa olla. Ainakin toistaiseksi.
Sinä loukkaannut ja loukkaat. Vaikka et
niin haluaisikaan. Olet sekä vahva että heikko, et vain jompi kumpi.
Vaadit koko ajan enemmän itseltäsi ja toisilta. Muiden virheitä on helppo tarkastella. Omasi pyrit piilottamaan mahdollisimman
hyvin. Jatkuva onnistumisen yrittäminen on uuvuttavaa. Haluaisit osata ja
tietää kaiken, koska luulet, että se on avain onneen.
Ei ole. Et voi tietää kaikkea. Et osata kaikkea. Ja se on okei.
Ehkä olisi aika lopettaa
vaatiminen ja vain olla? Katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Kulkea eri reittiä
kuin normaalisti ja yllättyä kaikesta vastaantulevasta. Olla tässä hetkessä
miettimättä muuta.
Olennaista on se, että kaikesta huolimatta välität sekä
itsestäsi että muista ympärilläsi. Loppujen lopuksi, sinäkin olet vain ihminen.
Ihan kuten minäkin. Täydellinen juuri siksi, että olet epätäydellinen.
